keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Järjestelin kirjahyllyä ja bongasin sieltä tämän luultavasti lahjaksi saamani kirjan Tornitalon Tuula. Sen on kirjoittanut Helli Kaikkonen vuonna 1964. Etusivulla on vielä maininta: Kertomus tytöille. Täytynee lukaista.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Olen monessa mielessä aika tylsä tyyppi, esimerkiksi leipomisasiassa. En koskaan leivo muuta kuin korvapuusteja. Täytynee joskus yllättää itsensä ja väsätä vaikka kuivakakku. Tänään syntyi tällaista jälkeä.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Sain vihdoinkin takaisin 30 vuotta sitten siskolleni lainaamani 'Koululaisen sivistyssanasto'-vihkosen. Uskon, että tässä ajassa hän on perehtynyt sivistyssanoihin oikein tosissaan. Siis jos tapaatte (ne jotka eivät häntä tunne) henkilön, jonka joka toinen sana on sivistyssana, hän on siskoni.

perjantai 25. maaliskuuta 2011



Kyllä on Kivelässä komea kissa, suorastaan hienostuneen näköinen. Muuten ihan musta, mutta edessä valkoinen läikkä.
Käytiin Ylämaalla kampaajalla siskon kanssa. Nyt on kiharat ojennuksessa.
Illanviettoa Ylämaalla.
Vanhassa talossa on aina joku asia rempallaan, tällä kertaa jouduttiin turvautumaan Putkireiskan apuun enkä tiedä auttoiko tämäkään.
Juon nykyisin aika vähän kahvia, mutta kun mennään Ylämaalle isommalla porukalla, siellä on kahvinkeitin lähes aina päällä: aamukahvi, päiväkahvi, ruuanjälkeiskahvi, iltapäiväkahvi, piristyskahvi, iltakahvi ........
Meillä on Ylämaalla vielä tallella sänky, jossa ollaan siskon kanssa nukuttu pieninä. Nykyisin sen ovat vallanneet nuket ja nallet.
Oltiin Ylämaalla muutama päivä. Äitin kanssa heiluteltiin puikkoja minkä kerittiin.
Tiinalla oli vähän tämännäköinen kuva omassa blogissaan (anteeksi matkiminen), jossa hän väitti rikastuvansa. Turha toivo, ne rahat on jo varattu miulle, ne 7,5 miljoonaa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Olli toi meille Edinburgista 16 vuotta vanhaa whiskyä. Pulloa ei ole vielä korkattu.
Kun tässä nyt aloin esitellä siskon kotia niin esitellään vielä Villen koulussa tekemä kellokin.
Olen aina pitänyt siskoni olohuoneen seinällä roikkuvasta raanusta.
Kävästiin äitin kanssa yhtenä iltana siskon luona Imatralla. Vietiin heille kimppu keltaisia tulppaaneita.
Novita-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja ilmestymispäivä on yhtä juhlaa.
Omistan tällaiset retro-verhot. Olen monta kertaa ajatellut viedä ne Konttiin tai Uff:n laatikkoon mutta nyt pistinkin ne makuuhuoneeseen ja ne on ihan sopivat sinne.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011


En oikein käsitä, mitä järkeä tässä uudistuksessa on.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tein sen taas! Olin vakaasti päättänyt, että en osta yhtään lankakerää ennenkuin entiset on neulottu pois (niitä riittää varmaan vuodeksi), mutta mutta..., pitihän sen piipahtaa Lanka-Deliin.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Koska tietää kuinka paljon pidän korteista ja kuinka paljon niitä harrastuksessani Postcrossingissa tarvitsen, Olli toi nämä tuliaisina Edinburgista.
Aika soma kukkien kastelukannu.
Kuinkakohan monta hyllymetriä kirjoja Tiinalla ja Michaelilla onkaan. Tässä murto-osa niistä.
Käytiin Tiinan kanssa syömässä thaimaalaisessa paikassa. Oli tosi hyvää ruokaa.
Olin Tiinan luona Helsingissä kolme päivää. Tästä talosta he muuttavat vajaan kuukauden päästä.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Sain siskolta joululahjaksi kaksi lankakerää ja ilahduin suunnattomasti. Jes, pääsee neulomaan! Sitten paketista paljastui kaksi tiskirättiohjetta ja saatesanat kuuluivat: tee tästä hänelle pari tiskirättiä. Tässä niitä nyt on.
Sain komian kukkasen anopilta.
Takkini nappi oli roikkunut putoamispisteessä jo ainakin kuukauden ajan. Vihdoin viimein sain sen kiinnitetyksi.
Riston äiti käy huovutuskurssilla. Tässä taidonnäyte. Sopii hyvin koristeeksi tähän aukkoon.
Kisojakin tuli vähän seuratuksi. Tässä menossa naisten 30 km. Taitaa tässä kuvassa olla Norjan hiihtäjiä, kuinkas muuten.
Viikonloppuna oli ohjelmassa kaapin kasausta. Projekti onnistui melko hyvin, mitä nyt vähän kirosanoja ja manailua.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Suomessa on oikeastaan aika kauniita postimerkkejä.