maanantai 26. joulukuuta 2011

Olen saanut komean atsalean.
Ylämaan hautausmaa jouluaattona 2011. Tähän paikkaan voi jättää kynttilänsä muualla olevien vainajien muistoksi.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

No nyt taas tekniikka petti, kuvaa en näköjään saa ilmestymään tälle sivulle. Yritetään huomenna uudelleen.
Siskoni tekemä joulukoriste. Ehkä hän mielellään käyttäisi sanaa "installaatio". No, punatulkkuja halon päällä on ihan osuva nimitys tälle taideteokselle.
Toinen jouluinen kuva. Jouluhan siis vietettiin Ylämaalla.
Tämä kuva on otettu joulupäivänä ja kuinka ollakaan, lunta on maassa.
Jouluaatonaattona oli maisema tällainen, siis vähän lunta.
Kioskin kuistilla on joulukuusi sinisin valoin.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kahvit joimme kirkon alakerrassa olevassa tilassa. Siellä oli tosi upeat seinävaatteet.
Täytekakun lisäksi tarjolla oli sen seitsemän sorttia pikkuleipiä.
Täytekakussa oli kiva koriste.
Yövyimme Scandicin Sjöfartshotellissa.
Finska kyrkan Tukholmassa. Täällä kastettiin meidän ensimmäinen lapsenlapsemme. Nimeksi tuli Meri Elsa Lovisa.
Lentokentällä oli sangen rauhallista. Useimmat lennot lähtevät kai aamuisin, jolloin siellä on vilskettä ja vilinää.
Lento lähti Helsingistä klo 14.50 ja oli perillä Tukholmassa klo 14.50.
Matkustettiin Tukholmaan Norwegian-yhtiön koneella.
Viikko ennen joulua käytiin Tukholmassa.
Ensimmäinen joulukortti tuli Merjalta. Kiitos!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Onpa meillä keittiön seinällä iloinen enkeli.
Eipä ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään mainos: nyt saat hullunhalvalla kaikenlaista krääsää jota et todellakaan tarvitse.
Kaivoin vanhoja joulukoristeita esille. Tämän on kyhännyt jompikumpi lapsista varmaankin ala-asteella.
Piipahdin tänään kirjastossa ja lainasin viisi kirjaa, mm. Mark Twainia ja Ljudmila Ulitskajaa.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kulttuuritarjontaa olen myös saanut: ohjelmallinen veteraani-ilta ja joulukonsertti 'Tähtien seurassa'.
Sain tässä toissapäivänä kirjoitetuksi joulukortit.
Meillä on ollut nämä iänikuiset tonttukuvat varmaan lähes kolmekymmentä vuotta mutta keitelköön tämäkin puuroa ainakin tämän joulunajan.

tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12.2011. Suomi täyttää tänään 94 vuotta.
Itsenäisyyspäivän aamuna oli lunta maassa, sais olla jo pysyvää.
Olin vähän kateellinen Tiinalle kun heillä oli kaksi amaryllistä joten jouduin ostamaan itsellenikin sellaisen.
Kyllähän suklaakalenterissa omat hyvät puolensa on, mutta tämäkin on kiva. Tämä on Positiivareitten julkaisema ja joka päivälle on oma aforismi tai ajatelma.
Joulukuu!